|
|

SUOMEN
EMOTIONAALISIN MEDIA
Rokkizine
on vuonna 2004 verkossa aloittanut, pääosin
metal-, hardcore-, punk- ja rockmusiikkiin,
sekä niiden alagenreihin (emo, screamo,
post-rock yms.) keskittyvä media. Nousujohteisen
suosion myötä aloitimme vuoden 2007
keväällä myös ilmaisjakelulehden
valmistamisen. Ensimmäinen lehti ilmestyi
kesäkuun alussa vuonna 2007 ja sisälsi
juttuja muun muassa Millencolinista, Raised
Fististä, Sweatmasterista sekä Tiger
Armysta. Huomattavasti suuremmalla painosmäärällä
varustettu toinen ilmaisjakelulehti julkaistiin
toukokuussa 2008 ja sisältöön
lukeutuivat muun muassa Anti-Flag, Thrice,
Cult of Luna, Disco Ensemble ja Flogging Molly.
Rokkizine keskittyy tällä hetkellä
kuitenkin vielä pääosin verkossa
toimimiseen. Sivustomme tarjoaa vaihtoehtoisen
musiikin ystäville tuoreimmat levyarvostelut,
uutiset, keikkatiedot ja -raportit, haastattelut
ja asiallista keskustelua foorumilla. Sivustollamme
vierailee päivittäin tuhansia musiikin
ystäviä, levy-yhtiöiden edustajia,
keikkojen järjestäjiä ja bändien
jäseniä, joten esimerkiksi keskustelupalstalla
saat vastauksen kysymyksiisi takuuvarmasti.
Pyrimme antamaan nuorille nouseville bändeille
mahdollisuuden tuoda itseään esille,
ja täten saada myös uusia kuulijoita.
Sama pätee myös kävijöiden
kohdalla - pyrimme esittelemään
kävijöillemme useita mielestämme
kuuntelemisen arvoisia bändejä,
joista kävijä varmasti löytää
itselleen sopivat suosikit.
Huom! Toimimme täysin omilla ehdoilla,
emmekä tee juttuja levy-yhtiöiden
kehotuksesta tai käskystä, vaan
valitsemme tarkkaan mistä mielenkiintoisesta
yhtyeestä, henkilöstä tai yrityksestä
haluamme repiä infoa sivuillemme/lehteemme.
Ehdotuksia saa toki lähettää
esimerkiksi sähköpostilla. |
|

|
|
|
Numero
2 (kevät 2008)
mm. Anti-flag, Thrice, Disco Ensemble...
Haluatko jakeluun? Klikkaa kantta!
|
Numero
1 (kevät 2007)
mm. Millencolin, Raised Fist, Tiger Army...
Loppuunajettu
|
|

PROMOPAKETIT, albumit,
sinkut, yms. tulee
lähettää alla olevaan osoitteeseen.
Mikäli epäröit levyjenne sopivuudesta
meidän genreihin, ota yhteyttä sähköpostitse
osoitteeseen niko(at)rokkizine.fi.
NIKO AILAMO // ROKKIZINE.FI
Petter Wetterin Tie 9 A 12
00810 HELSINKI
FINLAND |
|

Kuinka mainostaa Rokkizinessä?
Ota yhteyttä
sähköpostitse osoitteeseen niko(at)rokkizine.fi
Miksi mainostaa juuri täällä?
Rokkizine.fi:ssä vierailee päivittäin
tuhansia alasta kiinnostuneita ihmisiä, joten
mainoksesi kerää takuuvarmasti kiinnostuneita
silmäpareja. Tilastotietoa Rokkizinen kävijöistä
löydät mediakortistamme
(2008).
Minkälaiset mainokset kuuluvat tänne?
Sivustollamme saa mainostaa vaikka Prisman uusimpia
lihaleikkeleitä, mutta ensisijaisesti tarjoamme
loistavia mainostusmahdollisuuksia esimerkiksi bändeille,
levy-yhtiöille, levykaupoille sekä tapahtumien/keikkojen
järjestäjille.
Hinnoittelu?
Hinnat ovat aina tapauskohtaisia. Tästä
mediakortista
(2008) löydät kuitenkin perushinnat ja
tietoa Rokkizinestä mediana. |
NIMI:
OSOITE:
E-MAIL:
GSM: |
Niko
Ailamo (toimituspäällikkö)
Petter Wetterin Tie 9 A 12
00810 Helsinki
niko(ät)rokkizine.fi
044 305 6559 |
NIMI:
OSOITE:
E-MAIL:
GSM: |
Pekka
Pessi (päätoimittaja)
Huikkaanaukio 5-7 B 23
33560 Tampere
pekka_pessi(ät)kolumbus.fi
040 837 3040 |
|
|